maanantai 27. heinäkuuta 2015
SUOMENMESTARUUS KULTAA
Moni teistä onkin tainnut nähdä jo instagramin kautta, että olimme siis Lappeenrannassa Lapsiratsastajien Suomen Mestaruus kisoissa. Nämä lapsi SM mät olivat siis ensimmäiset mitkä ainakin suomessa järjestetään.
No aloitetaan vaikka Perjantaista.
Pe saavuttiin Lappeenrannan raviradalle ja purattiin hevoset Jaboihin ja kisakaapit ja muut siihen eteen. Lähdin illemmalla ratsastamaan vielä molemmat ponit niin, että olisivat sitten ensimmäisenä kisapäivänä vireessä. Håkkus (Håkan Wahlman) teetti mulle siinä molemmilla poneilla vähän perus juttuja. Avoa, sulkuja, väistöjä ja kaikkea sellaista mikä saa hevosen eteen rennoksi alas.
Meillä menikin Äitin kanssa tallilla tuolloin vähän myöhään...päästiin heppikseen nukkumaan 23.30 about, koska piti tehdä sykeröt jne...
La aamuna oli klo 9.30 eläinlääkärin tarkastukset. Starttasin Veeralla luokan ekana ja Macolla viimeisenä. V lähdin verkkaamaan jo tuntia ennen starttia. Silloin Perjantaina veera oli vähän "arka" pohjan suhteen vaikka sille laitettiin vähän pidemmät hokit kun Macholle. Kisat olivat siis nurmikentällä. Verkkaamassa oli taas Håkkus. Veera ei onneksi verkassa ollut niin epävarma kuin Pe. Radalla ennen kuin tuomari antoi lähtömerkin niin V vähän katseli ympärilleen, mutta ei enää kun päästiin aloittaman rata. Rata meni kokonaisuudessa hyvin! Laukanvaihdot käynninkautta ovat hieman vaikeat, mutta niistäkin selvittiin. Veeran prosentit 64% ja lopullinen 3 sija!! Niin ylpeä taas pikku mussukasta:*
Seuraavaksi olikin aika lähteä verkkaamaan Machoa håkkuksen kanssa. Macho vuorostaan rakastaa liikkumista nurmella. Machon rata meni myös hyvin ja prosenteiksi 69% ja Suomen mestaruus osakilpailu 1 voitto! Sinä päivänä olin niin onnellinen oikeasti poneista! Yrittivät kaikkensa ja Veerakaan ikinä ole ollut nurmella ja se kyllä yllätti positiivisesti miten se liikkui.
Sunnuntaina olikin sitten finaali johon ei saanut mennä kuin yhdellä ratsulla siis ratsastaja joten Vemppu sai kävelypäivän. Menin siis Macholla. Tehtiin melko samanlainen verkka kuin Lauantaina. Radalle mentyäni Macho alkoi väistellä tuomareitten autoja ja tuulilasin pyyhkimiä. Su oli siis aivan kaatosade!!! Rata meni siihen asti hyvin kunnes piti tulla pyyhkimiä kohti...siitä tiestä saatin 4 pistettä kaikilta, mutta eipä se pitään...jatkoin vaan rataa loppuun asti. prosenteiksi sain 65% ja siis yhteispisteet lasketaan. Eli Lauantain prossat ja Sunnuntain. Odotettiin siinä muitten tuloksia ja kun viimeisen ratsukon pisteet tulivat niin selvisi että voitin luokan! ja samalla Lapsiratsastajien SUOMENMESTARUUDEN!!!!!!! En voinut käsittää! siis oikeasti...sinä päivänä jos joku olisi haukkunut mua vaikka miten niin en olisi kun hymyillyt! Palkintojenjakoon laitettiin Macholle mestaruus loimi päälle ja sinivalkoinen ruusuke. palkkareissa annettiin mulle kukkakimppu,mitali ja pokaali, mutta itse en voinut vastaanottaa kuin kukkakimpun sillä perusteella, että poni ei pysy hallussani kunniakierroksella:D okei kylläse pysyy mutta lujaa mennään. Pokaali annettiin sitten jälkeenpäin. Kun oli kunniakierros loppunut niin Marko tuli ottamaan vielä muutamia kuvia.
Heppa autossa syötiin sitten vielä kakkua kun isi oli käynyt jossain välissä hakemassa. Sen jälkeen lähdettiinkin kotiin hyvillä mielillä ja mitali kaulassa. massiparas<3 veeraparas<3
SUPERKIITOS KAIKILLE ZEMPPAAJILLE<3 ja kiitos håkkukselle verkasta ja äitille ponien hoidosta ja isille kuljetuksesta.

| Machon narusta pitää kiinni håkkus ja muut kolme tuomareita:) |
| tää on meidän perinteine kunniakierros:) |
| kyllä se nätistikin osaa mennä |
| oikealla håkkus |
| WOOHOO |
kiitos kaikille lukijoille:)
perjantai 17. heinäkuuta 2015
kesäisiä kuvia
torstai 9. heinäkuuta 2015
Moikks!
Minun ja ponien kesä on sujunut niinkuin pitikin eli treenailulla kisoihin. Pari lämmintä päivää on jo nautittu mutta enemmänkin olisi tervetuloa. Miten teidän kesä on suunniteltu ja millasia kesäsuunnitelmia teillä on? No...mun kesäsuunnitelmat on pääasiassa nyt treenata pariin tärkeään kisaan mm. SM mmiin. Molemmat ponit on toiminut hyvin ja pirteinä vaikka silloin viikko takaperin kun oli vielä niitä paahtavia kelejä.
Tämä oli nyt tälläinen "välipostaus" ja kertokaa mulle jos haluutte lisää tälläsiä! kuka lukee?
Seuraavat kisat on Riders innillä nyt tämän viikonloppuna Sunnuntaina kansalliset johon lähtee vain macho. siellä on kür eli vapaa ohjelma musiikilla toisinsanoen. Sieltä sitten vähän tekstiä ja kuvia:)
Tähän vielä pari supersuper vanhaa kuvaa:)

| Macho joskus talvella |
| Veera joskus talvella |
| Macho ja Super vanha kuva:D |
| Veera ja tämä on samoista kisoista kun tuo ylempi:) |
tiistai 16. kesäkuuta 2015
korpilahti ponicup 2-osakilpailu
hei taas pitkän tauon jälkeen!
Nyt on ponicupin 2-osakilpailukin menty ja sanotaan että hyvä, mutta paremminkin olisi voinut mennä.
Talliin missä ponit olivat yön yli oli noin 1km päässä kilpailupaikasta. Eli siis molemmat ponit lähtivät mukaan. Illemmalla saatuamme ponit karsinoihin ja tavarat saatua karsinoiden eteen menin vielä molemmilla ratsastamaan. Halusin sinä päivänä vain, että molemmat on hyvin läpi ja että liikkuu kun minä käsken. Senpä jälkeen sitten hoidettiin jalat, tehtiin sykeröt, kiillotettiin ja mitä vain muuta voikaan keksiä..
Kisäpäivänä pakkasimme ponit ja kamat autoon ja mentiin kisapaikalle koko "leiri" mukana. Macholla menin ennen Veeraa. M tuntui verkassa tosi iloiselta ja pinkeältä joten yritin pitää samaa linjaa koko ajan koska normaalisti se vähän hyytyy radalla. Verkassa kauhistelin jo iiisoa lätäkköä keskellä kenttää...että tuosta se poni ei varmana mene...
No radalle saavuttua kiertämään rataa ratsastin heti isosta lätäköstä ja en ollut uskoa, että Macho oikeasti meni siitä!!! Peliä ei oltu vielä menetetty! oikeasti se poni ei tykkää yhtään vedestä, mutta macho ajatteli varmasti, että "mun on nyt siedettävä tää jos haluan olla paras" Joo kyl sä macho oot paras<3. Pohja oli aika pehmeä niin poni oli vähän "maahan sidottu" mutta lähti eteenpäin kun käskin. Radan jälkeen olin varma että sieltä joku 68% kunnes kuulin että prosenteiksi 65. no onhan sekin hyvä mutta rata meni hyvin niin mikä mättää? Noo...eihän tätä ehkä joka kisoissa koe mutta yksi tuomari oli antanut meille 72% ja toinen 62% no siinä meni ne mahdollisuudet voittoon mutta sellasta se on.. pitää siihen tottua. lopputulokseksi Macholla oli 2 sija. Ihan tyytyväinen saan olla. Itse olen kyllä sitä mieltä että se 72% tulos oli lähempänä totuutta mutta ehkä sekin vähän liikaa jo ja 62% oli taas hirweän vähän verrattuna siihen miten rata oikeasti meni.
Veera oli verkassa Super! sillä ei oikeastaan niitä huonoja päiviä ikinä ole vaan vain alku jäykkyyttä. tulihan sekin jo 19 vuotta mutta on elämänsä kunnossa! Vähän se siinä verkassa näytteli sitä sen pelleilyään mutta yritin vain jatkaa ettei oltais kaadettu kuin vaan se yksi kukkapuska:D
Veeran rataan olin myös tyytyväinen! ja prosenteiksi 63 ja 7 sija. On sekin ihana kun on noin reipas tyty vielä<3
Oikeasti olen tyytyväinen tästäkin reissusta! en saa valittaa hyi hyi!
Hei ja sori kaikille en oo vielä mikään ammattilaine tämän blogin päivittelyissä ja kaikessa muussa mutta toivottavasti pidätte nykyisistä. opin koko ajan jotain lisää niin kyllä mä tätä blogia yritän tuunata mahd. hyväksi:)
Pari vanhaa kuvaa molemmista ja pari mun itse ottamia kuvia kun en oo saanut ratsastus kuvia mistään. nähdään:)

| Macho |
| Veera 12.7 Riders Inn:nissä on seuraavat kisat missä menen Macholla ponien Kürin. Sitä ennen tulee tänne jotain kuulumisia:) |
keskiviikko 3. kesäkuuta 2015
Åland
Heissan kaikille! Suuret pahoittelut kun tämä viivästyi.
Oltiin perheen kanssa ns "kesälomareissulla" Ahvenanmaalla katsomassa kouluratsastusen SM kisoja. Itse menen sitten Heinäkuussa lapsiratsastajien SM kilpailuihin.
Osteltua tuli ja ehkä vähän liikaakin, mutta kaikki tulee tarpeeseen. Ahvenanmaalla me yövyttiin mökissä missä ollaan ennenkin oltu. Siellä aurinko porotti ja tuuli aivan hullunaan mutta ei se onneksi mitään pilannut.
Tässä vähän meidän "päivä rutiineista"
Aamulla heräiltiin aina jossain 8-9 paikkeilla ja tehtiin aamutoimenpiteet rauhassa ja sen jälkeen lähdettiin katsomaan kisoja ja minä ottamaan kuvia. Kisoja katsellessa ja kuvia räpsiessä kuluikin päivä nopeasti. Käytiin me yhtenä päivänä Annikan ja kumppanien kanssa kahvillakin paikassa jonka nimeä en nyt sattumalta muistakaan. Kisojen loputtua siltä päivältä mentiin mökille ja samana päivänä kun käytiin kahvilla niin palot tulivat illanviettoonkin.
Käytiin myös Lauantaina Palojen hotelissa illalla ravintorassa syömässä minne tuli myös Alue-valmentajamme Karita Kotikulma joka oli verkkaamassa Annikaa.
Onnea vielä SM mitaisteille! eli Mealle, Emmille ja Olivialle poneissa ja Miikalle, Jannille ja Karolle junnuissa.

| VAS.OLIVIA, KESK. MEA, OIK.EMMI |
| OIK.KARO, KESK.MIIKA, VAS.JANNI |
PS. HYVÄÄ KESÄÄ KAIKILLE!!!
keskiviikko 20. toukokuuta 2015
kisoja kisoja...
Jyväskylä 16.5
Ponicup 1-osakilpailu
Perjantaina 15.5 lähti siis hevosauto tallin pihalta jyväskylään.
Illalla paikanpäällä kävin vähän hölkkäilemässä Macholla ja yöksi sitten botit selkään ja jalkoihin. Lauantaina startti oli klo 11. Ohjelmana K:N special jota ohjelmaa vihaan koska se on lyhyellä radalle niin ei kerkeä kuin kääntää ja kääntää. Radalla oli sateen jäljiltä jäänyt pikku lätäkkö mihin herra ei mennyt kun pikkuinen pelkäsi että vaikka krokotiili olisi voinut tulla sieltä ja haukkasta:D no mutta muuten rata oli hyvä:) 66%/3sija
Sunnuntaina oli Kotkassa alue-kisat molemmilla. Luokkana A:10
Veeran rata meni oikein hyvin Veeraksi ja proseteiksi 61% sija 5/20
Macho oli hyvä mutta lisäyksistä olisi saanut irrota enemmän. 66% sija 1/20
Sori tälläisestä onnettomasta päivityksestä mutta teen tämän nyt puhelimella autossa matkalla Ahvenanmaalle ja se selviää sitten seuraavan kerran kun blogi päivittyy eli ehkä maanantaina;)
Pari kuvaa sunnuntaista vielä:)
ratsastus kuvat (C) Matilda Makkonen
![]() |
| veera |
![]() |
| veera |
![]() |
| Macho |
![]() |
| Macho |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)